Apua tarvitaan!

Sastamalan Kaukolantiellä yhdeksän aikaan aamulla syttyneessä tulipalossa menehtyivät nainen ja tämän nelivuotias poika. Nainen asui talossa viiden lapsensa kanssa.

Sekä äiti että lapsi löytyivät pahoin tuhoutuneen talon raunioista. He menehtyivät makuuhuoneeseen.
- Ensin löytyi äiti ja sitten lapsi, päivystävä palomestari Jari Suokonautio Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo.
Tuleen syttynyt omakotitalo tuhoutui käytännössä täysin. Kaksi alle kouluikäistä poikaa pelastautui liekeistä puolitoistakerroksisesta omakotitalosta.
- Lapset tulivat ulos talosta samaan aikaan, kun saimme hälytyksen, sanoi aamulla päällikköpäivystäjä Jari Veija Pirkanmaan pelastuslaitokselta.
Yksi lapsista oli jo koulussa, kun tulipalo syttyi. Perheen aikuinen lapsi asui talon erillisessä osassa. Viranomaiset hälyttivät hänet töistä palopaikalle.
Lasten isästä ei ole tietoa, eikä hän asunut talossa.
Noin 170-neliöisen, vanhahkon omakotitalon jälkisammutustyöt kestivät useita tunteja.
Poliisi tutkii syttymissyytä. Tässä vaiheessa ei ole tullut esiin rikokseen viittaavia seikkoja.
Paikalla sammutustöissä oli 12 pelastustoimen yksikköä ja 28 pelastushenkilöä.

Oulu, Jyväskylä, Kouvola vai Seinäjoki..?

Otsikosta päätellen voisi todeta, että jotain muuttamiseen tai matkustamiseen liittyvää juttua on tapahtumassa ja kyllä arvasittehan oikein. Hain opiskelemaan kyseisille paikkakunnille ja tuossa järjestykessä. Kesän alussa olisi tarkoitus tiedon saatuani sitten muuttaa kauemmaks. 

Miten se vaikuttaa hääjärjestelyihin? 

No hyvinhän paljon se vaikuttaa, koska esim. Oulusta tänne on se  6h ja toiste päin sama juttu. Luultavasti tulemme viettämään häät Oulussa, koska se on meille paljon helpompaa. Kuitenkin työt ja opiskelut vievät paljon aikaa ja ensimmäinen vuosi tulee olemaan aina vaikein. Jos muutamme vain Jyväskylän tai Seinäjoen seudulle suunnitelmat taas pysyvät samana, matka on niin vähäinen. Kouvola taas Oulun lailla laittaa meidän suunnitelmat täysin uusiksi. Joten katsotaan mitä tästä tulee ;) Tapahtu mitä tahansa päivämäärää ja vuotta ei olla vaihtamassa ellei mitään suurta ja mullistavaa tapahdu. 

Oon jo hetken koittanut Petriä karkaamaan naimisiin, koska se ois yks maailman romanttisimmista tavoista.. Mutta ei, hän haluaa kaikki tehdä perinteisesti ja se hieman pistää närkästyttämään. Joka päivä suurinpiirtein kysyn, että oletko nyt aivan varma. Karataan Gambialle ja mennään hiekkarannalla naimisiin, ei ei ei ei ei ei kuulemma käy. Tylsä mies! 

Kaikki kaunis katoaa ja nyt mä tiedän sen..

Mulla on takana todella raskas viikonloppu, josta nyt ajattelin purkaa tänne tuntemuksia. Koska mä en pysty näistä kasvotusten puhumaan, en kenenkään kanssa. Yksi tärkeistä ihmisistä lähti viimeiselle matkalle viime viikon aikana ja sain kuulla perjantaina asiasta. Multa vedettiin matto jalkojen alta. Silloin tein ruokaa itselleni ja kaiki jäivät kesken, romahdin maahan ja itkin, itkin, itkin. Itken vieläkin, koska kyseisen ihmisen kanssa juteltiin hetki sitten, en osaa vieläkään ymmärtää ettei mulle enään kukaan vastaa Facessa tai puhelimeen. Mä kirjotin sulle kirjeen, jonka arkistoin sun muistolaatikkoon kaikkien muiden muistojen kanssa. 

Mä en pysty poistamaan puhelinnumeroa tai sulkemaan kansiota, jossa on kuvia meistä. Taustalla soi Kaija Koo ja Dingo. Muistatko kun sillon ryypätiin ja pidettiin hauskaa? Luvattiin pitää yhteyksiä, niin me pidetiiin.  Mua ahdistaa, en saa henkeä. Mä vaan toivon että mulla olis ollut aikaa kysyä useemmin "mitä sulle kuuluu" tai "miten menee". Nyt vasta tajuan kuinka tärkeetä puhuminen on, kun sä oot mennyt.. Tahtoisin huutaa ääneni käheäksi ja sen jälkeen huutaa lisää. Olen vihainen. Tiedän että surun monet muodot.. Mutta silti rakastan sua, vaikka oonkin sulle nyt vihanen <3 Rakastan sua, rakastan, rakastan <3 Oothan mun enkelinä matkalla, siihen asti kunnes nähdään taas? Ajatuskin sattuu, ettet oo enään täällä. Oon tosi surullinen ja maani myynnyt nyt. Mä en voi ajatella elämää ilman sua, kai sä sen ymmärrät? Mä oon nyt vieraalla maalla ja kaukana mukavuusalueelta.. Olo on orpo ja yksinäinen, vaikka muita on ympärillä. Jotain puuttuu. Sie oot se puuttuva palanen <3 Istun nyt täällä pihalla ja katselen tähtiä, ja uskon että sun tähtes on se joka loistaa kirkkaiten. Ihan kun tuntisin sut mun vierellä, istut siinä ja katselet mua. Ihan kun pitäisit kättäs mun hartialla, mä tunnen sen siinä. Mä en vaan pysty katsomaan sua koska alan vaan itkee kahta kauheemmin Mä näin unta, että joku on vikana. Sun kasvojen sijaan näin kuoleman, mä kysyin onko kaikki ok? Sä et vastannu mulle. Mä tiedän etten olisi voinut sua pelastaa, mutta mulla on silti ihan tajuttoman paska olo ja oon ihan rikki, koska on niin huolehtivainen omiani kohtaan.. Must tuntuu ettei tää suru koskaan helpota.. Joojoo, tiedän että sanot nyt että helpottaa.. Mun olis pitänyt uskoo että maailmassa on surullisia keijuja ja kuulla sun hätähuudon.

Muistatko kun ekan kerran nähtiin? Oltiin menossa Lindan synttäreille samalla kyydillä, sä ajoit ja kuunneltiin räppiä volyymit täysillä. Oltiin onnellisia nuoria, viettämässä kevään ensimmäisiä pippaloita. Muistatko? Naurettiin ja pidettiin hauskaa. Nyt oon menossa samaan paikkaan, voi tehdä aika tiukkaa. Muistella että tossa halaitiin ja tuolla naurettiin. Tuolla hiukan itkettiin ja taas oltiin onnellisia... Haha naurahdan tälle muistolle. Olet ihana <3

Tää kirje alkaa oleen tosi pitkä ja mulla olis sulle niin paljon sanottavaa, mutta kohta tästä paperista ei saa mitään selvää, kun kyyneleet sekoitavat musteen. Olet rakas ja olet ihana, olet kaunis ja tärkeä. Odotan, että olen kulkenut maallisen matkan ja pääsen näkemään sut taas. En sano hyvästi vaan sanon vielä me kohrataan kun tehtävä on täällä tehty. Se vaan vie aikaa. En ole koskaan yksinäni, vaikka nyt siltä tuntuu <3 Näkemihin Juulia, näkemihin  ja terveiset sinne taivaaseen<3


ps. kai oot mulle jo siivet ja kattohuoneiston valinnut?