Kaikki kaunis katoaa ja nyt mä tiedän sen..

Mulla on takana todella raskas viikonloppu, josta nyt ajattelin purkaa tänne tuntemuksia. Koska mä en pysty näistä kasvotusten puhumaan, en kenenkään kanssa. Yksi tärkeistä ihmisistä lähti viimeiselle matkalle viime viikon aikana ja sain kuulla perjantaina asiasta. Multa vedettiin matto jalkojen alta. Silloin tein ruokaa itselleni ja kaiki jäivät kesken, romahdin maahan ja itkin, itkin, itkin. Itken vieläkin, koska kyseisen ihmisen kanssa juteltiin hetki sitten, en osaa vieläkään ymmärtää ettei mulle enään kukaan vastaa Facessa tai puhelimeen. Mä kirjotin sulle kirjeen, jonka arkistoin sun muistolaatikkoon kaikkien muiden muistojen kanssa. 

Mä en pysty poistamaan puhelinnumeroa tai sulkemaan kansiota, jossa on kuvia meistä. Taustalla soi Kaija Koo ja Dingo. Muistatko kun sillon ryypätiin ja pidettiin hauskaa? Luvattiin pitää yhteyksiä, niin me pidetiiin.  Mua ahdistaa, en saa henkeä. Mä vaan toivon että mulla olis ollut aikaa kysyä useemmin "mitä sulle kuuluu" tai "miten menee". Nyt vasta tajuan kuinka tärkeetä puhuminen on, kun sä oot mennyt.. Tahtoisin huutaa ääneni käheäksi ja sen jälkeen huutaa lisää. Olen vihainen. Tiedän että surun monet muodot.. Mutta silti rakastan sua, vaikka oonkin sulle nyt vihanen <3 Rakastan sua, rakastan, rakastan <3 Oothan mun enkelinä matkalla, siihen asti kunnes nähdään taas? Ajatuskin sattuu, ettet oo enään täällä. Oon tosi surullinen ja maani myynnyt nyt. Mä en voi ajatella elämää ilman sua, kai sä sen ymmärrät? Mä oon nyt vieraalla maalla ja kaukana mukavuusalueelta.. Olo on orpo ja yksinäinen, vaikka muita on ympärillä. Jotain puuttuu. Sie oot se puuttuva palanen <3 Istun nyt täällä pihalla ja katselen tähtiä, ja uskon että sun tähtes on se joka loistaa kirkkaiten. Ihan kun tuntisin sut mun vierellä, istut siinä ja katselet mua. Ihan kun pitäisit kättäs mun hartialla, mä tunnen sen siinä. Mä en vaan pysty katsomaan sua koska alan vaan itkee kahta kauheemmin Mä näin unta, että joku on vikana. Sun kasvojen sijaan näin kuoleman, mä kysyin onko kaikki ok? Sä et vastannu mulle. Mä tiedän etten olisi voinut sua pelastaa, mutta mulla on silti ihan tajuttoman paska olo ja oon ihan rikki, koska on niin huolehtivainen omiani kohtaan.. Must tuntuu ettei tää suru koskaan helpota.. Joojoo, tiedän että sanot nyt että helpottaa.. Mun olis pitänyt uskoo että maailmassa on surullisia keijuja ja kuulla sun hätähuudon.

Muistatko kun ekan kerran nähtiin? Oltiin menossa Lindan synttäreille samalla kyydillä, sä ajoit ja kuunneltiin räppiä volyymit täysillä. Oltiin onnellisia nuoria, viettämässä kevään ensimmäisiä pippaloita. Muistatko? Naurettiin ja pidettiin hauskaa. Nyt oon menossa samaan paikkaan, voi tehdä aika tiukkaa. Muistella että tossa halaitiin ja tuolla naurettiin. Tuolla hiukan itkettiin ja taas oltiin onnellisia... Haha naurahdan tälle muistolle. Olet ihana <3

Tää kirje alkaa oleen tosi pitkä ja mulla olis sulle niin paljon sanottavaa, mutta kohta tästä paperista ei saa mitään selvää, kun kyyneleet sekoitavat musteen. Olet rakas ja olet ihana, olet kaunis ja tärkeä. Odotan, että olen kulkenut maallisen matkan ja pääsen näkemään sut taas. En sano hyvästi vaan sanon vielä me kohrataan kun tehtävä on täällä tehty. Se vaan vie aikaa. En ole koskaan yksinäni, vaikka nyt siltä tuntuu <3 Näkemihin Juulia, näkemihin  ja terveiset sinne taivaaseen<3


ps. kai oot mulle jo siivet ja kattohuoneiston valinnut?