29. lokakuuta 2013

Save The Date

Olemme jo hieman miettineen milloin lähetämme STD:t ja tulimme siihen lopputulokseen, että jouluna 2014 voimme ne joulukorttien kanssa lähettää. Vai olemmeko liian aikaisia? Kutsutkin lähetämme heinäkuun lopussa, jotta jokainen pystyy viimeistään varaamaan päivän meidän juhlille. 

Meidän STD kortteihin tulee kalenterin elokuu 2015 sivu, jossa olisi jotenkin merkattu meidän hääpäivä ja sitten yksi tai kaksi kuvaa meistä. Seuraavaksi pitääkin alkaa miettimään missä voisimme nämä painattaa.. Ps. Mulla on tosi hieno idea Photo Boothia varten, mutta kerron myöhemmin siittä lisää ;)

Jotain tähän tapaan:





Kalenteri idea toimii myös hyvin ilman kuvia. Ehkä vielä parempi idea, koska kumpikaan meistä ei pidä kameran edessa poseerauksesta.




Ja tässä viimeiseksi idea, jolla tehdä sydän oikean päivämäärän kohdalle. Ois aika söpö, eikö?


Kaikki kuvat meille tarjosi Pinterest.


28. lokakuuta 2013

The mekko

Se on löytynyt! Tosin se mekko on tällä hetkellä Pekingissä muotiviikoilla... Enkä hetkeen taida saada sitä tai se ei mahdu mun päälle.

Unelmien puku suoraan Pekingistä

Koska Penkingin mekkoa en voi saada, laiton alle kaksi tällä hetkellä silmääni eniten miellyttävintä mekkoa. 

Tämä mekko on Maggie Sotteron luomus ja siinä on hyvin kaunis bling bling kirjailu. Pidän hyvin paljon mekon helmasta ja isona plussana laahus!


Kuten huomaatte, myös tämäkin on Maggie Sotteron luomus. Pidän tämän naisellisuudesta. Korostaa lanteita ja vyötäröllä oleva rusetti pitkällä nauhalla on hyvin kaunis. Tämä on mahdollista saada myös mokan värisenä, jolloin se sopis teemaankin jej. 

Ps. Sulhaselle, bestmänille ja appiukolle on löytynyt oikean väriset saketin kuosiliivit ja satiiniplastronit.

Ruskea - Mocca


Häämatka part 1

Ajattelin nyt kirjoittaa teille häämatka haaveista, koska häärintamalla on hiljaista tai siis mitään ei ole edellisen postauksen jälkeen tapahtunut. Petri meinaan unohti soittaa juhlapaikoista, mutta laulun sanoin "onhan päivä vielä huomennakin". Enkä nyt usko, että tässä pienessä kaupungissa juhlapaikoille ole mitään suurta tungosta tai jonoa. Tai mistä sitä tietää, jos vaikka kaikki kaupungin pariskunnat ovat suunnittelemassa häitä 2015 vuodelle ja juuri sille elokuun päivälle mitä mekin.  

Kirjoitan tätä postausta kauhealla innolla ja haluan jutella teille, purkaa paineita jota en kehtaa Petrille purkaa. Sillä välillä tuntuu siltä, että kun alan puhumaan häistä ja budjetista alkaa herran päässä kuulumaan "lalalallalallalalala mä en kuuule mitäään". Onko tuttua muillekkin morsiammille? Mitä teille oikein kuuluu? 

Takaisin aiheeseen, joka siis käsittelee häämatkoja. Olemme molemmat hyvin "neitsyitä" matkaamisen suhteen, sillä meidän matkailut ovat keskittyneet Ruotsiin ja Viroon. Häämatka siis tulee olemaan meille molemmille hyvin ainutlaatuinen kokemus. 

"Alanya on Turkin aurinkoinen kestosuosikki", kertoo Rantapallo. Alanyassa meitä houkuttelee hiekkarannat, yöelämä ja historialliset kohteet. Kyllä, me kierrämme historillisia kohteita läpi ja olemme kiinnostuneita alueen historiasta. Paikka toisaalta on hyvin suosittu, joka tarkoittaa pitkiä jonoja ja odottamista. Elokuussa keskilämpötila on +27 astetta, joten lämpöä on luvassa. 

Rantapallo
Alanyan miinukset
1. Päällekäyvän innokkaat kauppiaat
2. Keskikesällä toisinaan tukahduttavan kuuma ilma
3. Turismin vaikutuksesta noussut hintataso

Alanyaan lennot ja hotelli n.1050e

Etelä-Amerikan pikkuvaltioihin lukeutuva Uruguay hurmaa postikorttimaisilla rantamaisemillaan sekä viehättävillä kaupungeillaan, joissa eläväinen hälinä yhdistyy samanaikaiseen kiireettömyyteen. Uruguayn pitkältä noin 600km pituiselta rantaviivalta löytyy muutamia todellisia helmiä, jotka on matkalla pakko käydä katsastamassa. Mieli lepää Uruguayn ranoilla ja voin sanoa, että häähumun jälkeen täällä pääsisi kunnolla rentoutumaan. Maalla on myös hyvin mielenkiintoinen historia, aina ristiretkistä 1900-luvun keskivaiheilla oleviin sotilasvallankaappauksiin. Kesäisin keskilämpötila on +20, meille suomalaisille sopiva lämpötila. Urugayssa on lukuisia tuntemattomampia rantoja, jotka eivät laadussa ja kauneudessa häviä kuuluisimmille. Myös väkijoukkoja välttelevälle ja omaa rauhaa etsivälle löytyy vaihtoehto runsaasta valikoimasta.
 


Punta del Este kuulostaa meille elämäniloisille ja makuelämyksistä nauttiville oikealta paikalta. Silla iltaisin kaupungin pääkadusta näyttäytymispaikka, jota pitkin myös paikalliset kulkevat. Molemmilla puolilla katua on hotelleja, ravintoloita ja tunnetuimpia merkkiliikkeitä. Punta del Diablo on idyllisestä rantalomasta haaveilevalle oiva paikka. Se on suosiostansa huolimatta säilyttänyt vanhan kalastajakylän charminsa. Suosion myötä Punta del Diablo on menettänyt osan koskemattomasta identiteetistään, mutta saanut vastineeksi nuorekkuutta ja energisyyttä, jotka ovat tehneet ilmapiiristä eläväisemmän. 


Uruguayn miinukset

1. Pitkä lento
2. Kallis

Seuraavassa häämatkaa käsittelevässä postauksessa kerromme Marokosta, Krabista, Kreetasta ja Istanbulista.

26. lokakuuta 2013

Ärrinmurrin mrrrrrr (juhlapaikasta puhetta)

Voi suatana sanon minä! Heti kun kaikki alkavat kulkemaan oikeaan suuntaan, niin eikö tule ensimmäinen kivi ylitettäväksi. Nimittäin juhlapaikka jota olimme katselleet "sillä silmällä" on lopettanut toimintansa! Nettisivu ja kaikki poistettu. Voi prk mitäs me sitten tehdään? Onneksi Petri tajusi tilanteen vakavuuden ja toi läppärin viereen vinkku lasillisen.  

Pinterest
Nyt ärsyttää. En tiedä todellakaan mitä teen nyt, koska pienen paikkakunnan tarjonta ei ole mikään suuri. Emmekä millään tahtoisi pitää häitä vieraassa kaupungissa/kunnassa. Itkettää ja suututtaa, koska en haluaisi pitää häitämme nuorisoseuran taloissa tai yhteistaloissa.

Pyyhin pettymyksen kyyneleet ja nokka kohti uusia pettymyksiä, jos pidämme häät jossain paikallisessa nuorisotalossa säästämme monta sataa euroa ja pitää vain kovemmin panostaa koristeluun. Eihän tämä tuota kuin hieman lisää työtä ja haasteita, tehdä jumppasalista kaunis vanhaa aikaa huokuva juhlasali. Kyllä me pystytään siihen! Ihan varmasti!

Hetken googlailtuani löysin pari kiinostavaa kohdetta, jotka edes jotenkin ovat meidän tyylisiä vaikkakin seurantaloja ovatkin. Kutsutaanpa ehdokkaita vaikka nimillä omena,päärynä,puolukka ja banaani

Banaanin

+ Juhlasalissa on hirsiseinät 
+ Sisältää erillisen "ravintola" tilan
+ Halpa
+ Kirkot lähellä
- Pieni pihapiiri

Omena

+ Oma rauha
+ Pihapiirissä rakennuksia joita voi hyväksi käyttää
+ Paljon keittiössä tilaa
+ Terassi
- Matka kirkosta juhlapaikalle kestää pidempään
- Hieman hintava
- Kolkko

Päärynä

+ Todella kaunis ulkoa
+ Kahvio ja lisähuone
+ Vuokrattavat astiastot ja pöytäliinat
- Ei kynttilöitä
- Keskustassa
- 2011 viimeksi vuokrahintoja päivitetty

Puolukka

+ Halpa
+ Ei niin suuri sali, eikä liian pieni sali
+ Suuri eteistila
+ Vieraiden on helppo tulla
+ Varmasti omat viinat sallittu
- WC alakerrassa
- Invoja ei ole ajateltu
- Huono kuntoinen
- Ehkä jo liian käytetty juhlapaikka

Tässä yön yli miettineenä tulimme siihen tulokseen, että kysymme banaanilta, omenalta ja puolukalta lisätietoja ja tämän hetkisen vuokra hinnan. Päärynän karsimme pois, koska on tosiaankin ihan keskustassa ja tahdomme juhlia omalla porukalla häitä ilman kuokkijoita. Toivottavasti saamme vastaukset nopeasti, jotta voimme keskustella lisää aiheesta ja tehdä päätöksiä.



23. lokakuuta 2013

Huntu vs Birdcade

Juttelin mummoni kanssa häistä ja hänen häistänsä. Hän kertoi, että sulhanen ei saanut nähdä morsianta ennen vihkimistä. Sillä sulhanen saattoi karata tai kieltäytyä avioliitosta, koska hänen nuoruudessaan avioliitot oli jotenkin "järjestelty". Vaikka sitä ei myönnetty. Huntu oli myös neitsyyden merkki. Kukaan ei halunnut "käytettyä". 




Kyselin ystäviltän mitä sana huntu heille merkitsee. 

"Huntu on sellanen verkko mikä laitetaan häissä päähän, jos on kruunu sen parempi" -C kaasoni
"Valkonen läpinäkyvä liina naisen silmien ees" - siskoni
"Arabialaisen naisen kasvo "peite" - J 
"Huntu on vanhojen ihmisten ja neitsyeiden juttu" - A

Pinterest
Kuten huomaatte, huntu on menettämässä tärkeyttänsä häämailmassa. Moni nykyään yhdistää hunnun arabialaiseen kulttuuriin tai uskontoon, vaikka Suomessakin hunnulla on hyvin pitkät juuret historiassa. Itsestäni tuntuu, että hunnun käyttö nykyään on häihin kuuluvaa symboliikkaa ja toisilla se on perinne. Itselleni huntu ei merkitse oikeastaan mitään, onhan se kaunis ja tuo herkkyyttä. Mutta en voisi itseäni kuvitella huntu päässä kulkemaan kohti alttaria. Se vain ei ole mun juttuni.

Birdcage

Birdcage on suoraan suomennettuna "lintuhäkki". Birdcade huntu on nuorekas ja trendikäs versio  hunnuista. Tarkoitus on jotenkin sama, peittää kasvoja tai pelkästään silmät. Suomessa birdcagen käyttö on vähäistä huntuun verrattuna. Yleensä se sisältää sulkia, kukkia ja erillaisia "bling blingejä". Onneksi niitä löytyy erilaisia ja voisin melkein vannoa, että jokainen löytää kasvoillensa ja teemaväreihin sopivan birdcagen. Verkon ei pidä olla valkoinen tai vaikka pinkki! Kun taas huntu on aina valkoinen.


Pinterest
Pinterest
Mielestäni birdcadet ovat hyvin kauniita. Voisin harkita astelevani kohti alttaria verkko silmieni edessä, varsinkin jos verkon lisäksi oleva koriste on kaunis, herkkä ja tyttömäinen. Birdcadea käyttämällä voisin hieman tuoda perinteisyyttä juhlaan. Tästä vaihtoehdosta rakkaanikin pitää hyvin paljon! Tämän käyttö nyt riippuu vain siittä, minkälaisen puvun ostan =)






20. lokakuuta 2013

Kaasojen mekot

Eksyin Nellyn sivuille shoppailemaan ja löysin siinä sivussa tämän näköiset mekot, jotka sopisivat kaasoilleni. Kaikki kolme kaasoani ovat täysin eri mallisia ja uskoisin, että maxi mekko sopisi kaikille parhaiten. Jos juhlisimme häitä ensi vuonna tilaisin ehdottomasti kaasoilleni alhaalta oikean puoleisen mekon. Se on hyvin tyylikäs, ei liian paljastava mutta ei kuitenkaan liikaa peitä. Ensimmäinen vasemmalta on myös kaunis, mutta hieman raskaushameen näköinen.. Myös nämä kaksi muutakin ovat kauniita ja aivan ihanan värisiä, mutta menisikö se siihen että kaasot nykisivät kokoajan olkaimetonta mekkoa ylös (plus olen varannut itselleni olkaimettomuuden). Tietenkään en tee pitäviä päätöksiä mekoista kuulematta kaasojen mielipiteitä. En edes tiedä haluanko kaikille saman väriset ja näköiset mekot, vai saako kaikki tulla oman näköisissään.. 

1. TÄMÄ 2. TÄMÄ 3. TÄMÄ 4. TÄMÄ

Kummallista, että tiedän miten muut voisivat pukeutua mutta oma tyylini on hukassa. Paitsi yllä oleva maininta olkaimettomuudesta, se on ainoa mitä tiedän haluamastani puvusta. Äää kai se oikea puku jostain löytyy, vai löytyykö? onneksi on vielä noin puoli toista vuotta miettiä asiaa ja kokeilla erillaisia pukuja.

Ps. Tätä efektiä en halua, että kaasoillani on olkaimeton mekko ja täysin samanlainen, mutta eri värinen mekko kuin minulla :D Jotenkin tästä kuvasta saa sellaisen kuvitelman, että morsian ja kaasot ovat ostaneet mekkonsa samasta liikkeestä. Kimputkin ovat hyvin saman näköiset. 
Nuo maxsi mekot on AIVAN IHANAT <3

Kuva täältä



Kutsukorttien esiäiti!

Tässä on meidän tulevien kutsukorttien malli. Kokeilimme kolmea erillaista korttimallia ja tämä iski omaan makuun parhaiten. Kortti on hyvinkin paljon meidän näköisemme ja näitä on poropeukalonkin helppo askarrella. Koska kirkko ja juhlapaikka on vielä hakusessa, emme voi tehdä kortteja loppuun asti. Kerron silti, että kortin sisälle tulee runo, paikka ja aika. Sitten tuossa missä lukee "kutsu" tulee sisäpuolelle tasku johon pistämme infoa enemmän karttaa jne. 

Ylipäätänsä ruskea ja vaaleanpunainen sopii niin hyvin yhteen <3 Rakastan meidän tulevien juhlien teema värejä. 


18. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa päivitystä

En ole keksinyt mitään kirjoitettavaa, sillä häärintamalla on ollut hiljaista. Kunnes tällä viikolla sain ostettua kortti kokeiluja varten kartonkia, koska näin kuukauden alussa meidän tulevista korteista unta ja teemaväristä (yllätys yllätys se sitten vaihtui, niinkuin arvelinkin). Hyödynsin Tiimarin 30% alennuksia ja tuli ostettua kartonkia, "kutsu" tarroja ja teippi pitsiä. Tietenkin tyhmänä ostin pienen erän kortti kokeiluja varten naapuri kaupungin Tiimarista ja tänään käydessä oman kylän putiikissa ei ollut sitten kyseisiä koristeita ja teippi pitsiä tarjolla. Voin sanoa, että monet kiukkuiset tuhahdukset kuuluivat hyllyjen välistä. Onneksi rakkaani on se meistä vakaampi ja lupasi uuden reissun naapuri kaupunkiin <3. 

Kuva

Niinkuin sanoin jo yllä, ettei oikeastaan mitään ole tapahtunut. Piltti purkkeja, Happy Joe pulloja ja eräiden tuoksukynttilöiden lasi kuppeja(?) on tullut keräiltyä. Hääpukujakin on tullut katseltua netistä, mutta yksikään ei ole tuottanut kauheata huokailua.. Etsintä siis jatkuu. Rakkaani kuitenkin tietää mitä haluaa.

Kuva

Nyt kihlautumisen jälkeen on alkanut tuntua siltä, että mieskin alkaa ymmärtään olevani tosissani tässä hää asiassa. Sillä hän on suunnitteluissa ollut todella hyvin mukana. Koska olemme opiskelijoita, niin sovimme ostavamme koristeita ja tarvikkeita tälläin pikku hiljaa (nyt kun väritkin on päätetty) jotta  puolta vuotta aikasemmin voimme sitten vain maksaa isompia kuluja pois. 

Jotenkin tuntuu, että kaikki muut asiat paitsi mekkoa pystyn suunnittelemaan.. Koska en todellakaan tiedä mitä haluan. Oikeasti kuinka pahasti tulen tressaamaan vuoden päästä eri liikkeissä kun en tiedä mitä haluan? 


Anteeksi suuresti sekavaa kirjoitusta. Hieman väsy painaa päälle =)